Älä luovuta

Varoitus: tämä kirjoitus sisältää puhetta uskosta ja Jumalasta, joka tyynnyttää myrskyn.

Aina välillä törmään uskovissa ystävissäni sellaiseen ajattelutapaan tai asenteeseen, että ”koska Jumala antoi minulle tämän vastoinkäymisen (sairauden/ vaivan/ ongelman) ei varmaankaan kannata enää jatkaa tätä juttua.” ”On tätä asiaa jo rukoiltukin ja ei ole mitään tapahtunut. On vain tyydyttävä Jumalan tahtoon.” Heidän sanoistaan on kuulunut lohduttomuus, toivottomuus.

Tällainen puhe saa minut aina hämmentyneeseen tilaan, ja koska yleensä vältän sellaisia teologisia keskusteluja, jotka voivat johtaa erimielisyyteen, olen yleensä hiljaa. Mutta tuollaiset lausahdukset jäävät vaivaamaan mieltäni yleensä pitemmäksikin aikaa. Ei ehkä ole aina oikein, että olen hiljaa, mutta kärsimyksen alue taustalla olevine syineen on arka ja vaikea alue. Eikä kukaan pysty yksiselitteisesti sanomaan miksi tämä vastoinkäyminen kohtasi minua tai jotakuta. Uskon kuitenkin, että tärkeämpää onkin mitä ihminen tekee tilanteessa, jossa ongelma on osunut omalle kohdalle.

Evankeliumissa on mielenkiintoinen kertomus (Mark 6:45 – 52), jossa Jeesus vaati opetuslapsiaan astumaan veneeseen ja purjehtimaan edeltä suuren Gennesaretin järven toiselle puolelle. ”Ja tapahtui että illalla auringon laskiessa he olivat keskellä järveä ja myrskyksi noussut tuuli oli heille vastainen.” 

Jeesus oli siis lähettänyt opetuslapsensa merihätään. Gennesaretin järvi vastaa mittasuhteiltaan aika lähelle Säkylän Pyhäjärveä. Saaria ei juuri ole ja kummallakin järvellä nousee heti tuulen noustessa korkea ja lyhytvälinen aallokko. Voi vain kuvitella millaiselta se tuntuu yöllä pienehkössä veneessä olijoista. Tässä yhteydessä voisi esittää sen epäviisaan kysymyksen kärsimyksen ja vastoinkäymisen kohdatessa, että miksi kaikkitietävä Jumala vaati opetuslapsensa lähtemään epätoivoiselle matkalle suoraan myrskyyn ja kirjaimellisesti vastatuuleen. Jos Jeesus tiesi myrskystä, miksi hän lähetti opetuslapsensa hätään. Tuskinpa he olisivat edes päässeet määränpäähänsä sen yön aikana, jos olisivatkin selvinneet hukkumatta myrskystä!

Markus jatkaa kertomusta: kun Jeesus näki heidän olevan hädässä, tuli hän heidän luoksensa. Hän ei kuitenkaan tullut heti, vaan vasta aamuyöstä, kävellen vetten päällä. Mutta sitten Markus kertoo, että hän aikoi kävellä heidän ohitsensa! Ja kun opetuslapset alkoivat huutaa peloissansa, niin heti hän puhutteli heitä ja astuikin veneeseen heidän kanssaan. Ja lopulta Jeesus tyynnytti myrskyn. Ja Markus toteaa vielä lyhyesti ikään kuin syyksi opetuslasten pelolle ja hämmästykselle, että heidän sydämensä oli paatunut.

Surffaus on hyvä harrastus. Niin hyvä, että olen sitä yli kaksikymmentä vuotta innokkaasti harrastanut. Kristityllä harrastus on kuitenkin oltava vain harrastus, niin ettei se pääse nousemaan liian korkeaan asemaan elämässä ja ajankäytössä. Olen vuosien mittaan jonkun verran kamppaillutkin tämän asian kanssa. Jokainen Suomi-surffari tietää, että hyviä tuulia ei Suomen lyhyessä kesässä ole liian kanssa. Muistan vieläkin serkkupojan häät vuosien takaa, jonne olin kutsuttu. Häät oli sisämaassa. Ihan hyvä hääjuhla, mutta varauksettoman iloni pilasi päivä, joka sattui olemaan tuulisin siinä kuussa. Ja kun ajomatkakin oli pitkä, jouduin vaan autosta seuraamaan niitä vaahtopäitä, joita näkyi kaikkein pienimmissä lammikoissakin.

Mutta itseltäni jäi se tuuli ajamatta. Esitin sen jälkeen ystävilleni toteamuksen, että lailla pitäisi kieltää häät ja hautajaiset kesäaikana muualla kuin rannikon välittömässä läheisyydessä!

Hyviä harrastuksia tärkeämpiä ovat kuitenkin läheiset ja ystävät, ja heille annettu aika. Ja surffikavereille rannalla jaettu aika ei korvaa tätä ajankäyttöä (ainakaan kokonaan). Olen viimeiset vuodet yrittänyt noudattaa tätä periaatetta. En siis mene vesille hyvälläkään tuulella silloin, kun minulta odotetaan läsnäoloa jossakin muualla. Pyrin laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Ihmissuhteet on oltava ennen surffausta. Onneksi kuitenkin vaimoni (ja koirani) ovat sitten oikeaan aikaan yhtä innokkaita lähtemään rannalle kuin itse olen. Olen siis tässä asiassa siunattu.

Hyvillä harrastuksilla on muitakin ”vastustajia” kuin kilpailu ajankäytöstä. Sellainenkin pieni vaiva kuin kipeytynyt ranne voi kerrassaan pilata surffarin kesäloman. Pitkän talven aikana tehdyt lomasuunnitelmat ja uusien välineiden testiaikeet näyttävät menevän täysin pieleen yllättäen iskeneen pikku vaivan vuoksi. Onneksi muutaman viikon pakkolepo puree useimpiin lihasvaivoihin. Silloin vain, kun vaiva osuu omalle kohdalle, mieli on useimmiten varsin maassa huolimatta tilastollisista parantumisennusteista. Suomen kesä on lyhyt ja kipeillä paikoilla ei voi harrastaa. 

Kolme vuotta sitten venäytin alaselkäni juuri surffikauden alussa. Sen tavallisen noin viikon pakkolevon jälkeen selkäni alkoi jo kestää purjehtimista. Mutta sitten alaselkääni lämmitellessä vasemmassa ranteessani tapahtui jotain. Se kipeytyi. Eikä tullut kuntoon rukouksella, levolla, mobilaatilla eikä muillakaan lääkkeillä. Ei koko kesänä. Pahimmillaan en kärsinyt kääntää ovenkahvaa vasemmalla kädelläni. Eikä lääkärit osanneet kertoa syytä. Ja vielä näiden lisäksi oli muitakin etupäässä terveydellisiä haasteita, joille kaikille oli yhteistä se, että ne ”vastustivat” surffausta. Jopa naamani alkoi reagoida aurinkoon, mitä ei koskaan aiemmin ollut tapahtunut.

Myönnän, että tällöin tunteeni menivät vuoristorataa. Yksin ajaessani autolla purin tunteitani ja karjuin raivosta. Ymmärsin myös miksi minua vihastutti. Kaikki talven aikana laatimani minun omat suunnitelmani näyttivät menevän mönkään. Olin vihainen ja raivossani. Ja aloin lopulta myös punnitsemaan vakavasti harrastuksestani luopumista, kaikkien surffireleitteni laittamista alennusmyyntiin, lopettamista. Näytti loogisestikin siltä, että ei ole mitään perusteita jatkaa, jos haluan itseni vielä kuntoon. Ja sitten edelleen tuntui, ettei elämässä ollut enää mitään hauskaa jäljellä. Nyt pidettäisiin vain ikävää loppuelämä. Mieleeni myös muistui, kuinka jotkut ystäväni olivat neuvoneet minua jo aiemmin luopumaan surffaamisesta, koska ajattelin sitä liikaa. Ja ehkä tämä vaiva olikin Jumalan puhetta, että on aika lopettaa. Vai oliko?

Päätin lopettaa purjelautailun, jos se on Jumalan tahto. Käsittelin asiaa ja mietin sitä, ja tiesin, että pystyn siihen. Tapahtukoon Hänen tahtonsa. Suunnittelin jo miten hoidan välineiden kauppaamisen. Kuitenkin sisimpäni ei oikein yhtynyt tähän järjen päätelmään.

Seuraavaksi vaimoni sai tietää ajatukseni ja alkoi palautella mieleeni joitain asioita vuosien varrelta. Sitä mitä hän ja useat muut ihmiset olivat kokeneet minusta ja harrastuksestani, että kuinka Jumala oli sen minulle antanut. Hän muistutti myös useista profetioista, joita olin saanut surffaamisestani jo 90-luvulla. Niinpä aloin tutkimaan ja kyselemään asiaa vielä uudestaan, ja tulin siihen tulokseen, ettei Jumalalla ollut mitään surffaustani vastaan. Päinvastoin jokainen hyvä lahja tulee ylhäältä, Valkeuksien Isältä. Tämä raamatun jae puhutteli minua. Rukoilin, että jos tämä harrastus edelleen on hyvä lahja minua varten, niin auttakoon Hän minua eteenpäin. Onhan Hän Herra, joka parantaa.

Ranteeni kiukutteli loppuvuoden 2011. Lautailin vain noin 30 minuuttia kerrallaan. Kuitenkin kesälomani tullessa ranteeni oli parempi niin, etten tarvinnut jättää väliin yhtään tuulipäivää. Surffasin melkein joka päivä. Lomani päätyttyä ranteeni vähän ärtyi ja vähensin vesillä oloa. Tilanne jatkui samanlaisena vuonna 2012. Ajokilometrejä vesillä tuli jo huomattavasti enemmän kuin 2011, mutta ajoittain ranne oli kipeä. Mutta kesälomani ajan se kesti sen mitä tarvittiin.

2013 ranne magneettikuvattiin ja syyksi paljastui ”laakeripintojen” kuluma. Ei ole hoitokeinoja, mutta toisaalta ranteen rasitus ei ole haitallista, eikä kipu vaarallista. Kirurgin mukaan parempi käyttää, kuin olla käyttämättä. Oli huojentavaa saada tämä tieto. Eritoten ettei surffaus ollut vaarallista, vaan ennemminkin suositeltavaa. Mielenkiintoista oli myös, että touko-, kesäkuussa ranne tuntui oireiltaan samalta kuin kahtena aikaisempana vuonna, mutta sitten oireet (kipu ja vihlonta) melkein hävisivät. Kesälomallani elokuussa ranne ei haitannut harrastamista, vaikkei täysin kunnossa ollutkaan. Tänä vuonna sain myös ajokilometrejä kasaan enemmän kuin viiteen vuoteen.

Miksi Jeesus lähetti opetuslapsensa vastatuuleen ja myrskyyn? Onko elämän myrskyillä tarkoitus? Johtuuko sairaus pahoista teoistani?

Kun Jeesukselta kysyttiin sokeasta miehestä, johtuiko hänen sairautensa hänen omista vai vanhempiensa synneistä – Jeesus vastasi, että ei johdu. Jeesuksen mukaan sokean miehen sairauden tarkoitus oli tuoda Jumalan kirkkaus ja kunnia esille.  Sitten Jeesus paransi sokean (Joh 9:1-7).

Job on raamatun kuuluisin kärsijä, ainakin Jeesuksen jälkeen. Job kärsi ilman omaa syytään, niin kuin Jeesuskin. Eikä Jumala vastannut Jobin kysymykseen miksi. Hän kyllä lopulta puhui Jobin kanssa, paransi lopulta hänet ja antoi hänelle tuplasiunaukset monien menetyksien tilalle. Näyttää siltä, että koetuksensa kautta Job oppi tuntemaan Jumalan uudella tavalla. Jobin kirja paljastaa myös lukijalle asioita näkymättömästä maailmasta ja sen taisteluista.

Elämän vastatuulessa ja myrskyssä joutuu kohtaamaan oman itsensä ja tunteensa, eikä aina mukavalla tavalla. Löysin itsestäni paljon vihaa ja pettymystä, muista asioista puhumattakaan. Kohtasin myös syyllisyyden ja itse syytöksien tunteet. Ja oman epäuskoni. Miksi Jumala ei paranna? Missä on Herran armo? Ja missä on oma kiitollisuuteni siitä hyvästä, mitä minulla jo on?

Myrsky myös muutti asioita. Kulkiessani kolme vuotta vastatuuleen harrastuksissani ja kaikessa missä toimivaa rannetta tarvitaan, asenteeni muuttuivat. Heikkoudessani aloin katsomaan asioita uudella tavalla. Minun täytyi hyväksyä oma voimattomuuteni ja ottaa jopa vastaan apua muilta. Kohtasin myös jälleen kerran Jumalan armon ja hyvyyden. Vaikkei täyttä paranemista ole vielä tullutkaan, huomasin taas, ettei Jumalalla ollut mitään minun surffaamistani vastaan. Jumala on antanut minulle surffaamisen ja kun pidän kiinni siitä, enkä luovuta, niin vastoinkäymiset väistyvät, yksi kerrallaan. Havaitsin myös, että niin kuin opetuslasten suhteen, niin myös omassa pienessä myrskyssäni Jeesus oli kuitenkin lähellä. Hän kuuli pyyntöni ja siunasi kaikki kesälomamme, laadukkaalla surffauksella ja kestävällä ranteella. Hän astui samaan veneeseen kanssani ja lopulta tyynnytti sisäisen myrskyni. Kun sain tänä kesänä kuulla ranteeni diagnoosin, vaikka hoitoa siihen ei ole, sain täyden rauhan asiasta. Nyt elän päivän kerrallaan, enkä luovu harrastuksestani, joka minulle on annettu. Luotan elämässäni Jumalan hyvyyteen ja odotan Häneltä hyvää. Ja ehkä seuraavan myrskyn koittaessa, en ole niin paatunut, vaan säilytän rauhani ja luotan Herran apuun.

Ensi kesälle pitäisi saada jostakin lauta kovaan tuuleen. Tiedän jo merkin.