Surffaus on
lajina koukuttava harrastus, niin kuin kaikki vauhtilajit. Se on myös fyysinen
laji, minkä usein huomaa pitkän talvikauden jälkeen. Laji muuttuu tuulen ja
aaltojen noustessa nopeasti fyysiseksi, varsinkin jos purje tai lauta on
olosuhteisiin nähden sopimaton.
Taitajakin voi muuttua
nopeasti noviisiksi kelin äkkiä kovetessa ja voimien huvetessa. Ison purjeen
kiskominen vedestä tuulen painaessa sitä alas on RASKASTA.
Myös vesilähdön tekeminen
useita kertoja ja veden polkeminen vähänkin pitempään saa pumpun ottamaan
kierroksia. Ja kun viimein saa purjeen ylös ja ajoasennon, toivoo vain, että
hengitys ennättäisi palautua ennen seuraavaa koetusta.
Jokainen
muistanee sen ensimmäisen surffikesän , jolloin opeteltiin laudalla pysymistä
ja pääasiassa vain kiskottiin rikiä ylös vedestä. Itse koin pursiseuran opettajien
rohkaisun ja vanhempien surffaajien kannustuksen merkittävänä apuna sille, että
jatkoin lajia haasteista huolimatta. Paikallisten surffareiden innostunut
ilmapiiri innosti jatkamaan, vaikka ajoittain vietin enemmän aikaa pulaten kuin
surffaten.
Edistyminen oli nopeampaa, kun kaverit antoivat jatkuvasti neuvoja
ja korjasivat virheellistä ajoasentoa.
Heikon tuulen rantalähdön
opin tekemään nähdessäni kaverin tekevän sen silmieni edessä. Matkin vain häntä ja laskin lautani samaan paikkaan
vedessä ja nostin rikin ylös niin että masto oli pystysuorassa. Nojasin puomiin
ja astuin laudalle. Se onnistui helposti, kun näin OIKEAN SUORITUKSEN edessäni.
Kaikkein
parhaiten opin ajamaan ”kryssiä ja slööriä” osallistuessani pursiseuran
tiistaipurjehduksiin. Pysyäkseni muiden vauhdissa oli välttämätöntä kiinnittää
huomiota oikeaan ajoasentoon ja opetella purjehduksen periaatteita.
Myös käännöksiin
joutui kiinnittämään huomiota. Kyselin neuvoja osaajilta ja opiskelin
käännöksiä surffilehdistä, joita kaverit auliisti lainasivat. Kaikesta
huolimatta tulin usein maaliin viimeisenä, mikä kasvatti luonnetta. Taaskin
muiden harrastajien kannustus rohkaisi jatkamaan ja treenaamaan lisää.
Menossa on nyt
25. Surffikausi ja takana on tuulettomia kausia, jännetuppitulehduksia,
erilaisia kipeytyneitä paikkoja ja useita kertoja, jolloin mielessä on ollut
lopettaa. Ilman muiden mm vaimoni kannustusta olisin saattanut niin tehdäkin.
Lajia voi jatkaa, kun hyväksyy omat rajoitteensa eikä rasita itseänsä yli voimavarojen. Vanhin tuntemani aktiivi purjelautailija oli lähellä kahdeksaakymmentä.
Kun olosuhteet
eivät ole ihan täydelliset ja vesille lähtö askarruttaa, niin edelleenkin
surffikaverien esimerkki kannustaa lähtemisessä. Ja yleensä joku aina muistuttaakin,
että ”AINA kannattaa lähteä.”
